Siirry sisältöön

Tutkijat

Laura Ahva

Laura Ahva

on journalistiikan professori Tampereen yliopistossa. Hän on aiemmin tutkinut muun muassa yleisödatan käyttöä journalismissa, yleisöosallistumista, sovittelun ja journalismin yhdistämistä sekä toimittajien ja alan opiskelijoiden ammatti-identiteettiä. Hän on tutkimuksissaan aina ollut kiinnostunut journalistisesta työstä ja siitä, kuinka toimittajat itse hahmottavat ammattiaan. Tampereen yliopistossa hän toimii Viestintätieteiden tutkimuskeskus Tarun varajohtajana ja vetää Journalismin tutkimuksen ryhmää.

Mahdollisuus tutkia toimittajan työtä pitkällä aikavälillä on kiehtonut Ahvaa jo kauan, ja Toimittajien yksilöllistyvät polut -hanke on siihen loistava mahdollisuus. Hän toivoo, että hanke toimisi elämän ja uran pohdiskeluvälineenä mukaan lähteneille osallistujille ja tuottaisi heille ja muille tutkimukseen perustuvaa tietoa suomalaisesta media- ja viestintäalasta työympäristönä. Hän iloitsee siitä, että tutkimus on saanut rinnalleen tanskalaisen sisarhankkeen Roskilden yliopistossa.

Milla Järvipetäjä

on yhteiskuntatieteiden maisteri ja toimii media-alan koulutuksen tutkimusvastaavana sekä lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa. Työssään Järvipetäjä on keskittynyt tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.
Hän on toiminut projektipäällikkönä kulttuuri- ja media-alan projekteissa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Hänellä on laaja asiantuntemus kehitys- ja tutkimusprojekteista johtajana, koordinaattorina ja tutkijana.

Hänen koulutustaustansa on valokuvataiteessa, journalistiikassa ja kansainvälisessä projektitoiminnassa.

Tällä hetkellä Järvipetäjä tekee väitöskirjaa, joka käsittelee ammattikorkeakoulujen akateemistumista ja siihen liittyviä ilmiöitä.

Kari Koljonen

työskentelee journalistiikan yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Opetus- ja ohjaustyö painottuu erilaisiin toimitustyön opintoihin. Hänen vastuullaan on myös opiskelijoiden toimitusharjoittelun koordinointi. Lisäksi Koljonen on osallistunut erilaisiin tutkimus- ja koulutusprojekteihin Viestintätieteiden tutkimuskeskus Tarussa (ja sitä edeltäneessä COMETissa).

Tällä hetkellä Koljonen tutkii nuorten toimittajien ammatillisten arvojen käymistilaa. Aiemmissa hankkeissaan Koljonen on tutkinut myös vaalikoneita journalismin näkökulmasta, journalistien uudelleentyöllistymistä, toimitusten johtamista, koulusurmien mediakäsittelyä ja journalistista vapautta. Hänen väitöskirjansa käsittelee katastrofijournalismin ja toimittajaprofession muuttumista.

Samuel Raunio

työskentelee Turun ammattikorkeakoulussa erityisasiantuntijana / tutkijana elokuvan ja median tutkimusryhmässä. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri Jyväskylän yliopistosta, pääaineenaan journalistiikka. Raunio on työskennellyt opetus-, tutkimus- ja kehittämistehtävissä 2000-luvun alkupuolelta asti muun muassa Jyväskylän yliopistossa, viestintätieteiden yliopistoverkostossa, Diakonia-ammattikorkeakoulussa sekä Turun ammattikorkeakoulussa.

Toimittajien yksilöllistyvät polut -hankkeen lisäksi Raunio on tehnyt audiovisuaalisen alan osaamisen, urapolkujen ja kasvun tutkimus- ja kehittämistyötä. Viime vuodet tutkimuksen fokuksessa ovat olleet myös julkisissa tiloissa esitettävien mediasisältöjen vaikutusten tutkiminen sekä disinformaatio ja hybridiuhat, joista viimeksi mainitut ovat keskiössä Raunion väitöskirjatyössä.

Esa Reunanen

on yliopistotutkija Tampereen yliopiston Viestintätieteiden tutkimuskeskus Tarussa. Hänen keskeisimpiä tutkimuskohteitaan ovat olleet toimittajien ammatilliset käsitykset sekä mediajulkisuuden rooli politiikassa ja muussa päätöksenteossa. Reunasen oma urapolku alkoi toimitusharjoittelijana Suur-Keuruun Sanomissa, minkä jälkeen hän suoritti Tampereen yliopistossa toimittajatutkinnon.

Valmistuttuaan Reunanen työskenteli toimittajana muun muassa Etelä-Suomen Sanomissa ja Helsingin Sanomissa ennen kuin jatkoi tiedotusopin opintojaan ja teki väitöskirjan suomalaisten ja ruotsalaisten lehtien tavasta käsitellä valtion talousarviota.

Elina Tolonen

on journalismin ja median tutkija Tampereen yliopistossa. Hän on työskennellyt useissa tutkimushankkeissa, jotka ovat käsitelleen esimerkiksi lasten ja nuorten mediankäyttöä, vaikuttajamarkkinoinnin nousua, vastamedioiden käyttöä sekä journalismin haasteita harhaanjohtavan tiedon aikakaudella. Tällä hetkellä Tolonen tutkii dialogista viestintäetiikkaa EU-rahoitteisessa Diacomet-hankkeessa ja opettaa journalistiikan kandiopiskelijoita. Akateemisen työnsä ohella ja osana urapolkuaan hän on tehnyt vuosia myös freelance-toimittajan töitä.