Turun ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijat ovat haastatelleet erilaisia urapolkuja kulkevia media-alan ammattilaisia. Haastattelut eivät ole seurantatutkimuksen aineistoa.

Nyt jo eläkkeellä olevan Marja Parikan tie aikansa media-alan huippuosaajaksi oli kaikkea muuta kuin tavanomainen, ja myös sattuma oli urapolulla mukana.

Marja Parikka syntyi vuonna 1952 Imatralla. Hän kuitenkin muutti Helsingin Kallioon jo 4-vuotiaana, joten Etelä-Karjalan murre ei puheesta kuulu. Lapsena Parikan unelma-ammatti oli jokin korkeakoulutettu maailmanpelastaja, kuten lääkäri, mutta elämä vei eri suuntaan.

Innostus media-alalle heräsi teini-ikäisenä, ja kaikista isoimpana tekijänä tässä Parikan mukaan oli tapahtuma, joka on kuulemisen arvoinen: rippikoulussa hänen ja hänen ystävänsä vintille jättämät tupakantumpit nimittäin sytyttivät melkein talon palamaan! Tapahtumasta onneksi selvittiin vain savuamisella ja säikähdyksellä, mutta jotakin ylempää voimaa oli talon pelastumisesta kiittäminen.

– Eihän siinä sitten muu auttanut kuin tulla uskoon, Parikka naurahtaa.

Seurakunnasta toimittamisen maailmaan

Kaikki alkoi siis Kallion seurakuntanuorista. Silloinen diakoni- ja nuorisotyöntekijä, nykyään monesta taiteen lajista tunnettu Pia Perkiö oli suuressa roolissa Parikan toimittajaksi päätymisessä – seurakunta nimittäin lähetti hänet lukioikäisenä viikonlopun mittaiselle elokuvakurssille, josta kaikki sai alkunsa.

Kurssilla leikiteltiin juuri ilmestyneen VHS-nauhurin kanssa ja nuoret esittivät kameralle julkisuuden henkilöitä. Leikkimielisestä puuhastelusta seurasikin jotain odottamatonta, sillä kurssilla hommissa ollut herrasmies nykäisi Parikkaa hihasta ja sanoi tämän olevan loistava kameralle valehtelija, ja halusi tämän siksi hommiin Yleisradiolle.

Näin Parikka pääsi siis kiinni television maailmaan. Hän aloitti työt Yleisradion ja kirkon tiedotuskeskuksen tv-sarjassa aisaparinaan Matti Paloheimo.

Ilman kokemusta heti syvään päätyyn

Myös radio tuli mukaan kuvioihin, kun Pia Perkiö rupesi tekemään Yleisradioon lasten ja nuorten ohjelmia. Hänellä ei aika kuitenkaan riittänyt kaikkeen, joten hän pyysi Parikkaa avukseen tekemään nuorille tarkoitettua ohjelmaa. Parikalla ei ollut minkäänlaista kokemusta radiotyöstä, mutta kun hänet vietiin ohjelman tuottajan, Matti Haran luo, hän jälleen osoitti luonnonlahjakkuutensa ja vakuutti Haran olemalla vain oma itsensä.

– Yhdeksänkiloisella Nagra-nauhurilla ääniteltiin siinä sitten, Parikka hymyilee.

Parikalla oli vain lukiotausta aloittaessaan työt toimittajana, ja ainoa työkokemus oli tarjoilijan työ yökerhossa. Koulutuksen ja kokemuksen puutteesta ei ollut kuitenkaan haittaa, sillä radiojuontajien ei itse tarvinnut leikata juttujaan. Parikan rooli oli keksiä juttuideoita, tehdä käsikirjoitukset lähetyksiin, haastatella ihmisiä ja laittaa välillä musiikkia pyörimään – äänimiehet hoitivat teknisempää osaamista vaativat työvaiheet.

Toivoisin, että nykyäänkin mediat ottaisivat enemmän kokemattomia nuoria harjoitteluihin. Enhän minäkään muuten olisi koskaan menestynyt.

Yle koulutti töiden lomassa

Myöhemmin nuori toimittaja opiskeli radiotyön lomassa vuoden yliopistossa, mutta ei koskaan saanut tutkintoa loppuun. Työn lomassa oli kuitenkin helppo kouluttautua omalla alalla, ja koulutuksista maksettiin jopa palkkaa – Yle koulutti Parikkaa useampaan otteeseen ja yhden koulutuksen kautta hän pääsi myöskin ”Ylen aikainen” (nykyinen Yle Helsinki) -radio-ohjelmaan juontajaksi. Parikan oma henkilökohtainen suosikkiprojekti oli kuitenkin Yleisradion ”Tänään iltapäivällä” -ajankohtaisohjelma, josta hän sai vakituisen työpaikan. Siellä hän teki liikenneohjelmaa yhdessä radiotoimittaja Esko Riihelän kanssa.

Tampereelle tekemään historiaa

Tehtyään uraa Helsingissä Parikka sai houkuttelevan työtarjouksen: ”Tampereen pojat pyysivät minut lähikuppilaan ja sanoivat, että lähde kuule Tampereelle”, Parikka muistelee. Nämä ”Tampereen pojat”, eli Ylen Ajankohtaisen kakkosen sen aikaiset päälliköt, saivat Parikan houkuteltua uudistuneen Ajankohtaisen kakkosen ensimmäiseksi naisjuontajaksi. Uudessa formaatissa ohjelmassa haluttiin olevan sekä mies- että naisjuontaja, ja Marja Parikasta haluttiin tämä jälkimmäinen. Hän juonsi ohjelmaa yhdessä Eero Silvastin kanssa.

Parhaimmillekin sattuu välillä virheitä: kysyessäni Parikan uran mieleenpainuvinta mokaa hän aloittaa kertomaan tarinaa juontamastaan Ajankohtaisen kakkosen suorasta lähetyksestä, jossa hän unohti koko kansalle tutun, vieraana olleen urheiluselostaja Paavo Noposen nimen. Hän onnistui pelastamaan tilanteen esittelemällä Noposen ”sinivalkoisena äänenä, joka ei esittelyjä kaipaa”, ja jälkeenpäin saikin Noposelta ihasteluja siitä, kuinka ”kukaan nuori nainen ei ole koskaan sanonut hänestä mitään niin kaunista”.

Yleltä freelanceriksi ja opettajaksi

Elämä sujui Tampereella – leikki-iässä olevalla Aleksi-pojalla oli hyvä hoitopaikka ja töissä oli mukavaa. Parikka päätti jäädä Tampereelle. Hän oli kuitenkin Ajankohtaisessa kakkosessa vain lainassa Helsingistä, ja sopimuksen loputtua hän jäi freelanceriksi. Hän muun muassa selosti urheilua ja Yleisradion ensimmäistä pitkää yöradiota yhdessä Pentti Fagerholmin kanssa. Töitä riitti edelleen eikä Parikan tarvinnut myydä itseään projekteihin – hän oli tehnyt juttuja jo niin monesta aiheesta, että hyvällä yleistiedolla pärjäsi oikeastaan missä vain.

Uransa viimeiset vuodet Parikka opetti journalismia Tampereen yliopistossa, kun toimittaja Risto Pylkkänen pyysi hänet mukaansa opettamaan. Parikka oli yhdessä Pylkkäsen kanssa muun muassa mukana perustamassa vielä nykyäänkin pyörivää opiskelijaradio Moreenia, ja heidän kursseillaan opiskeli monia myöhemmin menestyneitä toimittajia, kuten Piia Pasanen ja Salla Paajanen. Vuonna 2016 Marja Parikka jäi eläkkeelle lähes koko ikänsä kestäneen media-alan uran jälkeen.

Punainen tupa ja perunamaa

Työ on aina ollut Parikalle yksi tärkeimmistä asioista elämässä, ja hän on sitä mieltä, että toimittajana olo oli, ja on etuoikeus ja elämäntapa. Nykyään eläköitynyt toimittaja asuu puoliksi Helsingissä ja puoliksi Orivedellä, missä hänellä kliseisesti, mutta oikeasti, on ”punainen tupa ja perunamaa”. Aika menee mukavasti puutarhaa hoitaessa ja lehtiä lukiessa, ja Helsingin päässä Parikan tulee juostua erilaisissa tapahtumissa. Enää hän ei lähtisi töitä tekemään vaan viihtyy eläkepäivillään, mutta toteaa fiksusti: ”Jos nivelissä on vähän ruostetta tai naamassa ryppyjä, niin niitähän on tässä iässä kaikilla – ei se toimittamista estä. Kyllähän minulla jalat ja aivot vielä pelittää, niin jos joskus oikein kova ikävä iskee, niin kyllähän sitä voisi vielä yrittää.”

Marja Parikka valitsisi edelleen media-alan yli kaiken muun, vaikka ajat hänen tähtihetkistään ovatkin jo paljon muuttuneet: “Oltiin nuoria, enää ei kuitenkaan ihan joka päivä voisi mennä töiden jälkeen kaljalle”, hän nauraa.

 

Toimittaja ja kuva: Taru Siirilä